Oletko jo lukenut tietoisemman elämän KUMU-koutsi Mika Martikaisen edellisen blogitekstin Rakkauden voima - matka tietäjästä tuntijaksi? Siinä hän pohtii yllättävänkin monien meistä kärsivän yhteyden puutteesta omiin tunteisiinsa ja siten eheästä yhteydestä itseen. Mitähän vaikutusta tähän mahtaa olla sillä, ettemme käsittele elämän mukanaan tuomia haavojamme ja traumojamme ajallaan, vaan annamme niiden paremman ymmärryksen puutteessa kasautua kehoomme odottamaan vain sitä sopivaa hetkeä purkautua esiin - tavalla tai toisella?

Mikä on sielun pimeä yö?

Sielun pimeä yö tai yöt ovat yksinkertaisesti selitettynä vaiheita henkisessä kehityksessä, joita jokainen käy läpi tärkeissä sisäisissä muutos- ja kehitysvaiheissa. Toiset sanovat kokeneensa niitä useita kertoja ja toiset käyttävät termiä leikkisästi kuvamaan jokaista alakuloista vaihetta tai vastoinkäymistä elämässä.

Kysymyksessä on kuitenkin paljon syväluotaavampi sisäinen puhdistumisprosessi, kuin yksittäinen masennuskausi tai alakuloisuus, vastoinkäyminen, ero, yksittäisen ihmissuhteen päättyminen, irtisanominen, hylätyksi tai petetyksi tuleminen, läheisen kuolema, päihderiippuvuus, uskomuksen romahtaminen tai havahtuminen johonkin epämiellyttävään puoleen itsessä tms. Yksittäin koettuinakin nämä ovat toki elämää mullistavia tapahtumia.

Mutta sille, mitä tarkoitamme tässä tekstissä, kun puhumme sielun pimeästä yöstä, on tunnusomaista se, että se voi olla useita tai kaikkia aikaisemmin mainittuja haasteita yhdessä ja samassa paketissa. Se on jokaiselle yksilöllinen ja opettaa meille yksilöllisesti juuri sen, mitä me kasvuumme tarvitsemme.

Kun sielun pimeän yön halki on aika itse kulkea, sitä ei tarvitse arvailla. Vaikka kokemusta ei välttämättä ymmärrä heti sen alussa tai vielä myrskyn silmässäkään. Vähitellen tulee kyllä oivallus, että nyt kysymys ei ole "sattumasta" tai "huonosta onnesta". Sielun pimeässä yössä katsotaan toden teolla, mikä osa talostamme tuli rakennettua hiekalle.

Sielun pimeä yö ei myöskään kestä loputtomasti, vaikka se saattaa siltä välillä tuntua.

Sielun pimeä yö liittyy sisäiseen heräämiseen

Sielun pimeä yö on kiinteässä yhteydessä sisäiseen tai kuten toiset sanovat, henkiseen heräämiseen. Silloin tietoisuutemme tai sielumme alkaa vaiheittain herätä hiljalleen materian ja ulkopuolisten asioiden unesta sisäiseen voimaan ja tietoisuuteen itsestä.

Tällä ei ole mitään tekemistä uskontojen opettaman heräämisen kanssa, sellaisten, joissa ihminen ulkoistaa voimansa yleensä jollekin itsensä ulkopuolella, saadakseen rauhan sisäpuolelle.

Sisäisesti herätessä ihminen havahtuu täysin päinvastoin ulkopuolisista asioista tietoisuuteen, joka on aina ollut sisäpuolella, mutta unessa. On sanonta: "Jumala (tietoisuus) nukkuu kivissä, uneksii kasveissa, liikkuu eläimissä ja herää ihmisessä." - Ibn al Arabi

Uskonnot ovat välivaihe ja "eteinen" monelle meistä, kun teemme matkaa ulkopuoleisesta unesta kohti sisäistä tietoisuuden heräämistä ja ymmärtämistä. Joskus kokeilemme useampaa uskontoa, henkistä suuntausta, aatetta ja jumalaa ennen sisäistä havahtumista. Ne valmistelevat meitä ymmärtämään henkisiä asioita ensin ulkoisesti. Kun olemme valmiit ja kyllin rohkeita, on meidän vuoromme astua sisäiseen käsittämiseen ja tietoisuutemme temppeliin.

Siksi uskonnoilla on oma paikkansa. Kokemus niistä ei kuitenkaan missään nimessä ole välttämätöntä, kokeakseen sisäisen heräämisen.

Mikä on Sielun pimeän yön tarkoitus?

Kun tietoisuuden on aika meissä herätä ulkoisesta unesta ja tietoiseksi itsestään, on edessä usein tapahtumien ketju, mitä sanotaan ja mitä kutsumme sielun pimeäksi yöksi. Sisäisesti herätessä me alamme havahtua vähitellen nimittäin siihen järkyttävään tosiasiaan, että iso osa tai jopa kaikki elämässämme saattaa perustua enemmän ja vähemmän valheelliseen käsitykseen itsestämme ja toisista.

Tämä valheellinen minäkuva (tai kuvat) on syntynyt mm. lapsuudesta asti ulkopuolisilta oppimistamme uskomuksista, menneistä kokemuksista, traumoista, syyllistämisistä, esimerkeistä, ehdollistamisista, säännöistä, kulttuurista, peloista ja vaatimuksista... Olemme jo varhain kehittyessämme hiljalleen oppineet sulkemaan sisäisen linnamme huoneiden ovia ja jättäneet auki vain ne, jotka ovat näyttäneet kelpaavan ulkopuolisille. Samalla olemme sulkeneet itsestämme valtavan määrän potentiaalia, ominaisuuksia, taitoja, kykyjä, tunteita, unelmia, rakkautta ja todellisen itsemme.

Koska käsityksemme itsestä on muodostunut sisäisesti valheelliseksi, on ulkoinen elämämme manifestoitunut myös juuri niiltä osin valheelliseksi. Ulkoinen maailmamme on aina sisäisen pelikuva. Siksi sielun pimeä yö on yksilöllinen. Se opettaa ja näyttää meille yksilöllisesti juuri sen, missä me olemme omassa elämässämme ampuneet itsestämme sisäisesti ja ulkoisesti ohi. Tai tehneet syntiä, niin kuin raamattu asian ilmaisee. Synti tulee Kreikkalaisesta sanasta hamartia, joka oli jousiammunnassa käytetty termi ja merkitsee "ampua ohi maalista".

Irroittaa valheellisesta minäkuvasta

Sielun pimeä yö puhdistaa ja irrottaa meitä tästä valheellisesta minäkuvasta. Intialaisessa perinteessä tätä pirstaloitunutta, mielemme sisällä luotua valheellista ja aina kärsivää minäkuvaa sanotaan egoksi.

Me länsimaissa puhumme puolestaan ihmisiä kuvatessamme persoonista. Sana persoona on lainattu Antiikin Kreikan teatterista missä sana persoona tarkoitti maskeja, jotka näyttelijät pukivat kätkeäkseen todellisen identiteettinsä. Samaa asiaa kuvataan siis monilla termeillä eri kulttuureissa. Ymmärrys on tärkein, ei termit.

Kun tietoisuus herää sisällämme, sen valo paljastaa meille valheellisen egomme pienuuden tai persoonamme maskit, joiden takana olemme piilotelleet. Tietoisuus alkaa sulattaa esiin itseään eli todellista identiteettiämme valheellisten maskiemme takaa.

Sielun pimeä yö pitää huolen siitä, että kaikki mikä pitää meitä epäharmonisessa otteessa vanhaan, alkaa nousta pintaan katsottavaksi ja irti päästettäväksi. Samoja pakopaikkoja ei enää ole, joihin olemme aikaisemmin tottuneet juoksemaan piiloon. Ne riisutaan meiltä vähitellen. Siksi sielun pimeä yö voi olla melkoinen ajelu.

Mitä koemme Sielun pimeässä yössä?

Elämämme ulkoisella tasolla tämä näyttäytyy siksi monen valheellisen rakennelmamme romahtamisena. Yhtäaikaisesti tai toinen toisensa jälkeen. Saamme toistuvaa Jobinpostia ja meistä voi tuntua hetken, että koko maailmankaikkeus on salaliitossa meitä vastaan. Teemme tästä prosessista usein siksi vaikeaa, koska egomme menee paniikkiin ja vastustaa sisäistä muutosta aluksi kaikin voimin sen sijaan, että antautuisi sille.

Moni ihmissuhde voi päättyä tänä aikana. Kun muutumme sisäisesti, elämämme muuttuu myös ulkoisesti. Saatamme huomata, ettei samat asiat yhdistä meitä enää vanhaan ystäväpiiriimme kuin ennen. Ihmis- ja ystävyyssuhteidemme epäharmoniset toimintamallit tulevat korostuneesti esille ja tarkasteltaviksi. Saatamme kokea sosiaalisen hylkäämisen tai irtaantumisen vanhasta ympäristöstämme.

Itse lähdin tuona aikana mm. hengellisestä yhteisöstä, kävin läpi avioeron ja irrottauduin työstäni. Saatamme huomata, että elämässämme on lukuisia ihmisiä, jotka eivät iloitse tai halua nähdä meitä voimautuneina ja eheinä versioina itsestämme ilman naamiota. Uhriutumisen sijaan opettelemme hyväksymään tämänkin ja menemään itse silti anteeksipyytelemättä eteenpäin.

Näemme raadollisesti kenties ensikertaa sen, mikä elämässämme on ollut totta ja mikä perustunut valheeseen ja näytelmään. "Pieni minämme" joutuu sielun pimeässä yössä ottamaan esittämästään roolista ensikertaa vastuun, pystymättä syyttämään ongelmistamme ulkopuolisia. Huomaamme vähitellen, että olemme itse pitäneet yllä valhetta, omalla aikaisemmin tiedostamattomalla osuudellamme näytelmässä, jossa kaikki muutkin ovat olleet oman maskinsa takana.

Tulemme konkreettisesti kasvotusten haavojemme ja kaavojemme kanssa, emmekä kykene juoksemaan niitä enää karkuun kuten ennen. Tämä voi näyttäytyä riippuvaisuuksien nousemisena pintaan samalla, kun muutkin egomme tiedostamattomat luurangot ja käyttäytymismallit hiipivät tarkasteltaviksi.

Alitajuntaan tukahdutettu kipu, traumat ja pelko nousevat pintaan tullakseen nähdyksi ja eheytetyksi. Koko maailmankatsomuksemme ja uskomusmaailmamme kokee tänä aikana suuria mullistuksia. Fyysinen terveytemme saattaa tänä aikana myös horjua suuresti, mutta tasapainottuu usein sen jälkeen. Joskus fysiikan pettäminen auttaa meitä pysähtymään hiljaisuuteen. Keho auttaa mieltä ja opettaa meitä etsimään uusia tasapainoisempia rutiineja.

Jokaiselle tämä kokemus on yksilöllinen. Siksi yhteen blogitekstiin on mahdotonta kuvata tämän kokemuksen koko syvyyttä. Suuntaa se antaa ja mikä tärkeintä, muistutuksen siitä, että tämän kokemuksen toisella puolella odottaa ultimaattisesti eheämpi, tietoisempi, vapaampi, antautuneempi ja tasapainoisempi elämä.

Kuinka kauan Sielun pimeä yö kestää?

Sielun pimeän yön kesto on yhtä yksilöllistä, kuin kokemus on itsessään. Se vaihtelee jokaisen kohdalla. Mitä suurempi on sisäinen valheemme ja yrityksemme puolustaa sitä, sitä "kivuliaampi" on irtautumisemme siitä.

Itselläni sielun pimeä yö ei ollut yksi yksittäinen tapahtuma, vaan ajanjakso elämässä, joka kesti useamman vuoden ja piti sisällään monia riisuvia kokemuksia yhtäaikaisesti ja peräkkäin. Kaikki tämä oli vanhan tietoisuuden kuolemaa ja uuden syntymää. Kokemuksen aikana ajattelin välillä, ettei se loppuisi koskaan.

Mitä enemmän uskalsin antautua sisältä avautuvalle viisaudelle ja seurata sitä, sitä virtaavammin asiat alkoivat vähitellen elämässäni sujumaan. Aloin huomaamaan, että kaikki tapahtunut oli lopulta koitunut todelliseksi henkiseksi kasvukseni, eheytymisekseni ja parhaakseni.

Onko sielun pimeä yö, sielun pimeä yö?

Sekoitetaan pakkaa vielä vähän. Kuten olemme huomanneet, sielun pimeä yö ei oikeastaan ole sielun pimeä yö, sanojen varsinaisessa merkityksessä. Sielun pimeä yö on ennemminkin "pienen minämme", "egomme", "persoonamme" tai "persooniemme" pimeä yö.

Sielun pimeässä yössä sielumme, tietoisuutemme, herää uniltaan ja astuu esiin näyttämään egollemme, kuka on kukkulan kuningas ja isäntä talossa tästä eteenpäin. Sillä ei ole muuta mahdollisuutta, kuin opetella antautumaan tässä vallanvaihdossa. Kaikki mihin se yrittää tarrautua yrittäessään pelastua, palaa uuden tietoisuutemme valossa. Se mikä ahjossa jää meistä jäljelle sisäisesti ja ulkoisesti, on varmasti aitoa. Timantit tarvitsevat aina syntyäkseen äärimmäistä painetta.

Sielun pimeät yöt opettavat meitä antautumaan sille, keitä me todella olemme. Ne auttavat meitä päästämään irti siitä, mitä valheellisesti luulimme olevamme: menneet kokemukset, tukahdutettu kipu, traumat, kärsimykset, muiden uskomukset jne.

Sielun pimeä yö herättää meidät tiedostamaan ja ymmärtämään todellista rajatonta identiteettiämme ja potentiaalimme. Elämä sielun pimeän yön jälkeen, sisältä avautuvan tietoisuuden ohjaamana, on aina toisenlaista, kuin silloin, kun olemme identifioituneena ulkoisiin asioihin ja valheelliseen naamioon, joita luulemme olevamme ennen sitä.

Sielun pimeän yön jälkeen yksi asia on varmaa - paluuta vanhaan ei ole.

LOPPU!!!!

KUMUssa pureudutaan ja ratkotaan just' niitä asioita ja kysymyksiä, jotka yleensä edelläkin mainitusta syystä ymmärtäen tai huomaamattakin ohitetaan ja kuitenkin niihin jatkuvasti kompastutaan. Mikään ongelma omalla kohdallanikaan kun ei ole ratkennut tähän mennessä hoitamalla naapurin vastaavaa.

Itsensä kehittämistä vai traumaidentiteetin vahvistamista

Vielä tunnistamattomasta, haavoittuneesta ja traumapohjaisesta identiteetistämme käsin iso osa itsemme kehittämistä on todellisuudessa ja tiedostamattamme lähinnä valmiiksi haavoittuneen identiteettimme suojamuurien vahvistamista - niistä eheytymisen ja vapautumisen sijaan siis.

Samanaikaisesti myös ihmettelemme, miksi emme saa sitä mitä haluamme tai jos saammekin jotain, sen tuoma täyttymys on meille kuin veltto tervehdys vailla täyttymystä. Saamme kuitenkin aina sen, mitä olemme. Trauman vaaniessa identiteettimme tukipilarina luomme itsellemme ennen sen tiedostamista toistuvasti tilanteita, joissa traumamme triggeröityy yhä uudelleen. Kipumme ei kuitenkaan halua meille pahaa - se haluaa vain tulla nähdyksi ja tiedostetuksi.

Kipumme ei halua pahaa. Se haluaa vain tulla nähdyksi ja tiedostetuksi.

Saamme siis sen, mitä todellisuudessa olemme. Jos olemme sisäisesti haavoittuneita sekä jatkuvalla pakomatkalla, saamme elämältä uudestaan ja uudestaan lahjaksi itse aiheutettuja tilanteita nähdä traumamme ja aloittaa näin matkamme eheyteen tai jatkaa edelleen tiedostamattomuutemme kierteessä. Valinta on lopulta omamme. Käytämmekö siis mahdollisuutemme vai emme?

KUMUn henkilökohtaisessa One-to-One -valmennuksessa elämää kompastuttavia suojakuoria on mahdollista tunnistaa, hyväksyä ja kuoria kuin sipulia konsanaan. Tutkitaan yhdessä, miten se mieli oikein käyttelee kehoa. Tiedostaminen on siitä oiva juttu, että se mahdollistaa aina myös muutoksen.

Onnellinen elämä alkaa trauman kohtaamisesta - ei pakenemisesta

Tästä syystä haluan blogissani korostaa ja ehkä jatkossa pitää vielä enemmän esillä sen, että ennen kuin visualisoi päänsä kipeäksi ja yrittää olla manifestoimassa jotain "unelmaelämää" tai kumppania haavoittuneen identiteettinsä seuraavaksi pakopaikaksi - meidän on ensin maltettava tutustua itseemme. Meidän pitää uskaltaa astua ensin tietoisuuteen ja alkaa sen valossa tunnistamaan haavoittuneen egomme kaavoja, jotka rajoittavat elämäämme ja tekevät useiden meidän päivittäisestä elämästä jopa neuroottisen sisäisen helvetin.

Elämän taika on siinä, että lopettaessamme itsemme pakenemisen tiedostamattomuuteen, kohdatessamme haavoittuneen sisäisen lapsemme ja aloittaessamme hyväksyvän matkan sisäiseen eheytymiseen, elämä alkaa kuin itsestään muodostua myös ulkoisesti paremmaksi. Ja usein vielä paljon paremmaksi kuin se on ollut milloinkaan traumapohjaisen identiteettimme suurimmissakaan visioissa. Melko paradoksaalista, eikö? On sanottu, että saamme sen, mistä luovumme. Kun luovumme egossa luodun minäkuvan harhasta, tulemme tietoiseksi siitä, keitä todella tietoisina olentoina olemme - sielutasolla. 

Kuinka kohdata trauma läsnäolossa?

Trauman ydinsyy löytyy usein tunnetasolta, joka sitten ylläpitää negatiivista ja reaktiivista ajatuskehää. Tiedostamaton paha olo tunnekehossa synnyttää tiedostamattomia ajatuskehiä mentaalikehossa eli suomeksi mielessä. Siksi laskeutuminen mielen tasolta omaan kehoon kussakin vallitsevassa hetkessä, oman hengityksen tarkkailu sekä kehon tuntemusten tuomitsematon tarkastelu ja hyväksyminen avaavat oven tietoisen läsnäolon tilaan, joka auttaa meitä traumojemme kohtaamisessa.

Aina tunnistaessamme mielen temmanneen huomiomme jälleen mukaansa, tiedostamme sen vain tuomitsematta ja palautamme sitten huomiomme rakastavasti takaisin omaan kehoon. Emme luovuta tunne-energiaa enää ajatuksille, jotka ovat vain seurausta aikaisemmin tiedostamattomista, kokemattomista ja tukahtuneista tunteista. Se on opettelua.

Ajatukset muuttuvat neutraalimmiksi ja rauhoittuvat.

Kun trauma menettää tunne-energian polttoaineen ja patoutuneet tunteet saavat virrata estelemättä kehon kautta vapaiksi, myös ajatukset muuttuvat neutraalimmiksi ja rauhoittuvat. Kun ennen pelottavilta ja todellisen tuntuisilta ajatuksilta katoaa tunnekehon negatiivinen tunnelataus, ne neutraloituvat, eikä meidän tarvitse enää pelätä niitä. Ennen suurilta ja kauhistuttavilta näyttäneet ajatusten myrskypilvet muuttuvat tietoisuutemme kankaalla kauniiksi kesäpäivän pilvenhattaroiksi. Ja voimme nähdä tietoisesti niiden aikaisemman harhan.

Trauma menettää näin vähitellen otteensa. Tietoisuuden valo meissä lisääntyy kerta kerralta traumojamme kohdatessamme. Mitä enemmän kehitämme läsnäolon tilaa myös "hyvinä" päivinä, sitä tietoisempina ja rauhallisempina tarkkailijoina voimme pysyä myös trauman energian ajoittain triggeröityessä.

Mitä trauma lopulta oikein on?

Mitä trauma sitten syvimmiltään on? Trauma on lopulta vain syvää ja vielä tiedostamatonta kipua. Tiedostamaton kipu puolestaan johtaa meidät triggeröityessään tiedostamattomaan käyttäytymiseen, joka ilmenee egoillamme eri tavoin kokiessaan olevansa uhattuna: Toisten ego jäätyy ja käpertyy, toisten välttelee ja pakenee, toisilla se uhrautuu ja hyökkää.

Trauma on syvää tiedostamatonta kipua.

Egon tasolta katsottuna elämämme on aina jatkuvaa selviytymistä ja taistelua ulkopuolisia uhkakuvia vastaan tai kilpailua peilikuviemme kanssa. Tietoisuuden valossa asia kääntyy vähitellen ylösalaisin. Tiedostamme, että elämämme suurin "taistelu" on kohdata omat sisäiset demonimme, varjomme eli tiedostamattomuutemme ja traumamme, jotka projisoimme tiedostamattomuuden tilassa muihin kanssamatkaajiin, jotka sitten egomme näkee itsestämme erillisinä uhkakuvina.

Tiedostamattomuudesta käsin toimintamme, ajattelumme ja päättelymme on täysin ennalta-arvattavaa ja reaktiivista. Trauman triggeriksi riittää se, että joku asia nykyisyydessä muistuttaa tiedostamattomasta menneestä alitajuisesta kivustamme, mikä sitten triggeröi kivun pintaan ja ottaa meidät hyvin helposti "hallintaansa". 

Kärsimyksellä on voima myös vapauttaa

Trauman kipu on varastoitunut meihin haastavissa elämänkokemuksissa ja alkanut sitten käsittelemättömänä hallitsemaan tiedostamattomasti identiteettiämme ja siten koko elämäämme. Jo tänne syntyessämme olemme saaneet perheissämme "lahjaksi" aikaisempien sukupolvien tiedostamatonta kipua. Osa elämäämme tulevasta tiedostamattomuudesta eli traumoista on siis ylisukupolvisia, ja ne siirtyvät perheissä sekä sukulinjoissa.

Kaikki minkä aikaisemmat sukupolvet ovat jättäneet tiedostamatta ja käsittelemättä, lankeaa aina seuraavan sukupolven käsiteltäväksi. Tiedostamattomuus siirtyy kuitenkin vain niin pitkään, kunnes joku rohkea ottaa omasta eheydestään tietoisen vastuun ja lopettaa ylisukupolvisen tiedostamattomuuden siirtämisen edelleen eteenpäin. Eli ottaa vastuun sisäisestä työstään. Ja omasta todellisesta hyvinvoinnistaan.

Mikä voima voi puhkaista rei'än vahvaan suojakuoreemme?

Trauman aiheuttama kärsimys voi olla myös suurin siunauksemme, sillä usein se on ainut voima, joka kykenee puhkaisemaan sisältä käsin rei'än egomme vahvaan suojakuoreen. Tuosta haavasta tietoisuuden eheyttävä ja vapauttava valo pääsee virtaamaan vähitellen sisäämme tehden meidät lopulta sisäisesti vapaiksi.

Olet ansainnut sisäisen eheyden huolimatta siitä, mitä olet joutunut kokemaan. Juuri tässä hetkessä kaikki on aina hyvin. Tässä hetkessä voit tulla tietoiseksi itsestäsi, laskeutua mielestä kehoosi ja antaa negatiivisten tunteiden virrata estelemättä vapaaksi kahlitsemasta elämääsi. Se voi viedä päivän, viikon, vuoden tai 10 vuotta - mutta jokaisen puhdistumiskerran jälkeen olet vapaampi ja tietoisempi elämään omaa elämääsi. Sen sijaan, että tukahtunut kipu elää ja määrää sitä puolestasi.