Virransäästötila vai loputtomat mahdollisuudet?

01.06.2022

Haluatko tutkia tarkemmin henkilökohtaisen tai ryhmäcoachingin mahdollisuuksia sekä saada jalostamiskelpoisia oivalluksia ja ymmärrystä sisäisen kasvun aiheissa? Haluatko pysähtyä kohtaamaan sisäisillä ovilla koputtelevat KUMUsi, laajentaa oman elämäsi karttaa ja voida rohkeasti paremmin? Vaikka mikään ei olisi just' nyt edes huonosti. Kun kiinnostut elämysmatkoista sisäänpäin, LIITY kasvavan KUMU-yhteisömme postituslistalle! Tätä mahdollisuutta et halua missata.


Kuulen juuri ajokortin saaneen 18-vuotiaan nuoren pohtivan haluavansa tässä elämässä etsiä ja löytää parhaan mahdollisen potentiaalin itsestään. Haluavansa oppia voimaan hyvin. Hyväksymään itsensä ja muut - just' sellaisina kuin kukin on.

Samalla hän pohtii kuin itsekseen, että ikätovereista monikaan ei tunnu olevan kiinnostunut keskustelemaan tällaisista aiheista. Ne ovat kenties liian syviä - eivät kosketa. Ei tiedetä, mistä puhutaan, vaikka keskusteluun mieluusti liityttäisiinkin. Osa on ehkä hyvinkin hukassa, suojautunut, ylenkatsova tai vihainen, eikä löydy aikuisia, jotka ymmärtäisivät, haluaisivat tai edes osaisivat auttaa. Tai joihin nuori uskaltaisi riittävästi luottaa. Osa ei tiedä, miten tuntea tunteitaan - itsetuntemuksesta isommin puhumattakaan. Osan mielestä aihe on täysin turha. Nuori pohtii, minkälainen maailma hänelle ja meille kaikille on oikein rakentumassa?

Minkälaista elämää ja maailmaa me omilla valinnoillamme aktiivisesti rakennamme?

Edellisviikonlopun bileissä kinan ilmetessä nuori oli ehdottanut rehellisyyttä ja oikean, casen ytimessä olevan henkilön rohkaistumista keskustelemaan tilanteeseen myöskin liittyvän henkilön (ei siis jonkun muun, tilanteeseen kuulumattoman) kanssa ja harjoittamaan sanoittamista omista fiiliksistään pyrkien dialogiin sekä mahdollisesti molemminpuoliseen oppimiseen. Tehdä siis sen, mitä omalta osaltaan voi. Rehdisti. Ystävät olivat kuulemma katsoneet asiaa ehdottanutta nuorta hölmistyneinä kommentoiden lyhyesti yks'kantaan: "lähe sä nyt menee, ei kukaan toimi tolleen". Ai siis rehellisesti ja suoraanko, kysymme KUMUssa tämän rohkeasti kysyvän nuoren rinnalla?

Potentiaali on sisällä

Haravoin silmiini mietelmän, jonka jo kiivaassa huomiot helposti ohittavassa somessa onnistuin hukkaamaankin. Se kuului kutakuinkin näin: "Et voi opettaa lasta käyttäytymään paremmin. Kun hänestä tuntuu paremmalta, hän käyttäytyy paremmin." Sama pätee mielestäni yhtä lailla niin minuun kuin muihinkin aikuisiin (myös aikuisten sisällään kantamiin lapsiin).

Opetanko lapsiani oppimaan, suorittamaan, kilpailemaan ja käyttäytymään ulkoisesti paremmin? "Pyydä anteeksi!" Miksi? "Koska niin kuuluu tehdä." Miksi? "Koska minä sanon niin." Miksi? "Koska jos et tee niin, se on itse asiassa häpeällistä minulle sinun vanhempanasi." Ja niin edelleen. Missä kohtaa muodostui epäselvyys, onko kyse lopulta edes lapsesta vai itse asiassa minusta itsestäni?

Vai osaanko opettaa lapsiani katsomaan avarasti, uskaltamaan, hyväksymään, tuntemaan, muuttumaan ja elämään. "Ai, näet asian noin. Minäkin haluan oppia tuosta näkökulmasta, vaikka se tuntuukin aivan uudelta ja jännittävältä. Kerrotko minulle siitä lisää?"

Kun lapsesta tuntuu paremmalta, hän voi löytää itseään. Kun lapsesta tuntuu paremmalta, hän uskaltaa haastaa ja tulla haastetuksi. Kun lapsesta tuntuu paremmalta ja hyväksytyltä, hän uskaltaa ottaa opikseen, ihmetellä, olla haavoittuva, kasvaa ja laajentaa jatkuvasti sisäistä karttaansa, joka häntä jatkuvasti ja väistämättä ohjaa. Kun lapsesta tuntuu paremmalta, hän voi olla avoin elämälle. Ja peloton muutokselle. Kun lapsesta tuntuu paremmalta, hänestä kasvaa aikuinen, josta voi tuntua paremmalta.

Kun sisällä tuntuu paremmalta, mikä tahansa ulkopuolella on mahdollista.

Kun sisällä tuntuu paremmalta, mikä tahansa ulkopuolella on mahdollista. Ihan meille kaikille. Lapsille, nuorille, aikuisille ja aikuisten kantamille sisäisille lapsille. Siksi yksittäiseen käyttäytymisen ja/tai valinnan näkyvään ilmiöön puuttuminen on vain pinnallinen ja ajallisesti lyhytkestoinen ratkaisu muutokseen. Siksi hetken hurmio ja hyvä olo jostain ulkoisesta ilman sisäistä tasapainoa, on ainoastaan kovin lyhytaikainen lääke.

Valitsetko mahdollisuudet?

Valitsemmeko siis virransäästötilan vai loputtomat mahdollisuudet? Tavoittelemmeko riittävyytemme osoitukseksi ensisijaisesti hyväksi määriteltyä ulkoista statusta: esimerkiksi oppiarvoa, ammattia, ihmissuhdetta, perhettä, kotia, autoa, koiraa tai leimoja passiin? Vai sitä kopioimatonta, mitä sisältämme voimme löytää ja jonka varassa rakentaa kestävämpääkin haluamaamme. Sisältäen lopulta vaikka kaikki edellä mainitutkin. Pakotammeko elämäämme vai onko tahtotilamme löytää mahdollisuudet elämän virrassa - niin iloissa kuin haasteissakin? Voimmeko oppia pienestäkin vai odotammeko ja jopa manifestoimme isojakin kriisejä ymmärryksemme laajentumiseksi? Ohjaammeko huomiomme ulos vai sisään? Mitä arvostamme ja pidämme tärkeänä? Olemmeko tietoisia vai tiedostamattomia.

Mikään tapa ei ole huono tai väärä. Tärkeintä on, että voimme oppia olemaan ulkoistamatta vastuutamme omasta elämästämme ja löydämme lopulta ilon kantaa se aivan itse. On myös hyvä muistaa, että kaikkea ei ole pakko oppia viimeisellä mahdollisella hetkellä, kun muita vaihtoehtoja ei enää ole. Sisäisen kasvun matkaa voi viritellä jo paljon aiemminkin. Ihan omasta tahdosta.

Löydä oma voimasi!

Seuraan ihmetellen tämänhetkistä yhteiskunnallista viestintää/markkinointia (dialogia en siitä pitkälti löydä), josta nappaan vain muutavan infon: viimeiset pari vuotta ovat eri syistä haastaneet ihmisten jaksamista aiempaa enemmän, ihmiset kokevat nyt ahdistusta enemmän kuin koskaan aiemmin (ja ennenkin sitä koettiin verrattain paljon), mielenterveyden haasteissa se aikaa vievä terapiatyö ei riitä tarvitseville, joten muita ratkaisuja hyödynnetään (jos ylipäätään mitään on tarjolla) ja suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa. Hei, pidetään siitä kiinni!

Oman sisäisen kasvun polkuni on osoittanut, että vasta raakarehellisimmän totuuden juurille pääsy (sisäisen kasvun sipulin kuorinta yhä syvemmälle ytimeen) on mahdollistanut sen todellisen muutoksen. Jos olen niin valinnut. Sisäinen muutos ei nimittäin ole automaatio, vaan selvästi tietoinen valinta, joka tulee itse tehdä. Ennen sitä kaikki ohitettu, peitelty tai tavalla tai toisella muunneltu ovat vain kompastuttaneet ja ohjanneet harhaan. Koen olevani pienessä kuvassa yhtä kuin laajempi yhteisömme ja yhteiskuntamme isossa kuvassa. Siksi uskallan kysyä: Mistä onnellisuudesta kansamme on määrä pitää kiinni? Voiko pitää kiinni siitä, mitä ei ole vielä edes paljastettu ja löydetty? Mitä ei ole juurilleen ja alastomaksi avattu? Mistä me oikeastaan edes puhumme?

Oman voiman löytäminen ei ole aina helppoa, koska moni muu pienessä ja isossa kuvassa ei ole halukas tekemään samaa tai edes hyväksymään toisten valintaa. Emme välttämättä saa haluamaamme tukea ja kannustusta epävarmuuksissamme ja kasvun ponnisteluissamme. Saatamme jopa tulla epäillyiksi ja syrjityiksi. Tai leimatuiksi - miksi sitten kukin.

Miksi näin? Siksikö, että valitsemme tutustua itseemme - syvemmin. Siis ihan oikeasti. Ei vain hienojen sanojen tasolla. Siksi ja siksikin, että toisaalta katsottuna toisen kasvu ja muutos voi pelottaa ja asettaa opitut totuudet kyseenalaisiksi laajemminkin. Viha on usein vastauksemme pelon ja epävarmuuden tunteen ohittamisvalinnassa. Siitä syntyy ristiriitaa, sisäisesti ja laajemminkin. Siksi rinnalle asettujia saattaa olla suhteessa esimerkiksi ystäväpiirin kokoon jopa minimaalisesti, kun todellinen kasvun hetki koittaa.

Me KUMUssa kannustamme kaikesta huolimatta tai juuri siitä syystä oman voiman etsimiseen. Rohkeuteen kuunnella omaa sydäntään. Ja mieluusti mahdollisimman varhain. Kukaan kun ei voi tehdä tätä elämysmatkaa puolestamme. Se joko tehdään tai sitten jätetään tekemättä tai jotain siltä väliltä. Tuolla uniikilla matkalla on hyvä muistaa fakta, mitä itse ja siksi tiedämme, että muutkin tekevät ja siksi sitä kaikki kohtaamme: Helpoin tapa ja puolustuskeino itselle vaikean asian edessä on syyttää tai leimata joku toinen. Ja vaikka tämä tuntuu ymmärrettävästi pahalta sekä vaikeasti ymmärrettävältä, voi sen oppia jättämään omaan arvoonsa siirtäen huomionsa paljon olennaisempaan. Itseen ja omaan valoon sekä voimaan, joka on oiva ja kenties ainoa kestävä ponnahduslauta omannäköisen elämän rakentamisen. Nyt ja koko elämän ajan. Kuuluipa siihen sitten kaunista kotia, kesämökkiä, koiraa, lapsia, huikeita harrastuksia tai ihan mitä vain.


Haasta itsesi pohtimaan:

  • Millainen elämäntilanteesi on tällä hetkellä? Miten kuvailisit sitä sanoin tai piirroksella? Miltä elämäntilanteesi tuntuu, kun suljet silmäsi ja valitset oikesti hetken fiilistellä sitä?
  • Mikä tuntuu hyvältä? Mitä haluat elämässäsi ehdottomasti säilyttää?
  • Mihin kaipaat muutosta?
  • Oletko valmis muutokseen?

Nuorten sparraus on upea sijoitus