Muutos mahdollistuu, kun tunnistaa tarpeensa kasvaa

21.08.2023

Onko vapaaehtoinen ja omaan haluun perustuva ratkaisukeskeinen hyvinvointivalmennus mahdollisuus sinunkin jumeihisi? Tiesitkö, että tietoisuus, josta sisäisen kasvun yhteydessä puhumme, on asenne - ei lopulta mitään salaista tai edes erityisen mutkikasta. Miksi se sitten tuntuu usein niin kommervenkkiselta? Harvempi vain on valmis näkemään vaivaa sen etsimiseksi. Ehkä tietoisuus on liiankin lähellä, koska on jo meissä jokaisessa💥


Valmennuksen tavoitteena on auttaa henkilökohtaisen potentiaalin ja sisällämme usein vielä uinuvien kasvuaarteiden löytymisessä. Valmennus keskittyykin oman ajattelun, tunteiden ja toiminnan tutkimiseen, ymmärtämiseen, hyväksymiseen sekä kehittämiseen eli sisäiseen kasvuun, muutokseen sekä tietoisemman hyvinvoinnin edistämiseen. Kun valmennuksessa simuloidaan elämän 'kartan' (teoria) ja todellisen 'maaston' (käytäntö) eroja, on helpompi lähteä oikeasti liikkeelle ja antautua elämän tapahtumiselle. Valmennus avartaa valmennettavan tietoisuutta (mikä ei ole sama asia kuin tieto), tarjoaa valinnanmahdollisuuksia ja mahdollistaa näin muutoksen.

Käydään yhdessä todelliselle mutsimuutosmatkalle. Sekä virkistymiseksi, kasvamiseksi että todelliseksi paremminvoimiseksi.

Mikä juuri sinua pidättelee?

Olet valmennuksen pääosassa!

Valmentautumisen tarkemman sisällön valinta kumpuaa aina valmennettavan tarpeista ja toiveista - joko ennalta tunnistetuista tai valmennuksen aikana esiin nousevista uusista oivalluksista (unelmat, arvot, uskomukset, tavoitteet, ura, ihmissuhteet, rakkaus, stressistä, kuormasta tai sisäisistä ohjelmoinneista ja vaatimuksista vapautuminen, elämänlaatu, hyvinvointi, motivaatio, itseluottamus, paineensietokyky, kipujen vapauttaminen jne). Myös valmennettavan reaaliaikainen valmius henkilökohtaiseen sisäiseen työhön ohjaa luonnollisesti aiheita sekä niiden pohdinnan syvyyksiä. Valmentaja on läsnäoleva, hyväksyvä, turvallinen sekä tilaa antava peili kasvuun - myös kasvua edistävissä mahdollisissa murtumistilanteissa. Valmennettava itse tekee aina omat valintansa edeten tuetusti ja turvallisesti omannäköisellä kasvupolullaan.

Valmentautumisen avulla on mahdollista opetella itseään sekä mielensä ja havaintojensa suuntaamisen tietoista ohjausta kuten kehoakin meistä useimmille vielä tutummalla tavalla treenataan. Voit oppia vaikuttamaan siihen, miten mieli kehoasi käyttelee ja valintoihisi todellisuudessa vaikuttaa. Sinulla on täysi mahdollisuus luoda uutta - itsesi kohdalla.

Mutsi on mutsi, vaikka voissa paistais!

Maailmalla vapaaehtoinen hyvinvointi-/elämäntaitovalmentautuminen on jo monille tuttu tapa

Oletko tullut ajatelleeksi, että sisäisen kasvun harjoittaminen on henkisesti vastaava juttu kuin fyysinen treeni liikkumisen keinoin? Useimmilla meistä on jo säännöllisyyttä liikunnassa ja ehkä jäsenkortti jollekin treenisalille tai osallisuus pitkäaikaisenkin harrastuksen pariin. Entä sisäiset elämysmatkamme ja mielen tutkinnan 'salapoliisityö'? Usein unohdetun tai vahvasti lokeroidun sielun herättelystä puhumattakaan. Mikä sen rooli oikein on?

Valmentautuisitko sisäisesti ihan vapaaehtoisesti, jos voisit olla aivan varma, että prosessin myötä ja muuttumalla saavutat suurimmat unelmasi - vielä tässä elämässä?

Oletko tietoinen äitileimasi laadusta?

Unelmoitko äitiydestä? Oletko tulossa äidiksi? Oletko vauvan, pikkulapsen, teinin tai uusperheen äiti? Ovatko lapsesi muuttaneet jo maailmalle tai oletko ehkä isoäiti tai jopa isoisoäiti? Varaäiti tai kumppanisi lasten äitihahmo? Oletko lastesi ainoa huoltaja, tai onko lapsillasi elämässään ehkä useampikin äiti? Vai oletko äiditön tai ehkä lapseton? Minkälaisen leiman äitikokemuksesi/-haavasi on tähän mennessä elämääsi jättänyt ja minkälaisen tarinan parissa elät juuri nyt - entä minkälaista äitikokemusta haluat luoda elämääsi jatkossa?

Unohtumaton mutsimuutosmatka (=hyvinvointivalmennus) tukee tavoitteellisesti uudenlaisten oivallusten ja mindstaten heräämistä sekä käytäntöönpanoa, mielen toistuvien ja jo käyttökelvottomiksi muodostuneiden kaavojen tunnistamista ja muuttamista, havaintojen lempeää kohtaamista ja niistä tarvittaessa irtaantumista sekä rehellistä uskallusta pureskella esiin nousevaa turvassa hyväksyvän ja läsnäolevan rinnallakulkijan kanssa. KUMU tekee kanssasi haastavastakin mielekkäämpää kulkiessasi kohti stressivapaampaa, tietoisempaa ja siten paremminvoivaa itseäsi, nautinnollista äitiyttä sekä koko elämää.

Maailma muuttuu, kun emme välitä omia kipujamme sukupolvissa sokeasti eteenpäin

Haluatko laajentaa näkökulmaasi iisisti ja itsenäisesti?

Kova juttu, mutta olemme kaikki vastuussa omasta hyvinvoinnistamme. Valitse valmentautumiseen oma täykky lempipaikkasi ja varmista helposti online, että voit mahdollisimman hyvin nyt ja tulevaisuudessa. KUMUn verkkovalmennusten käyttöaika on kohtuullinen, joten voit edetä pohdinnoissasi ja oivalluksissasi just' omaan tahtiisi. 

Odotamme KUMUssa innolla yhteydenottoasi!

Muutama kysymys siivittämään sinua sisäänpäin:

Ota hetki rauhallista aikaa ja tee seuraavat kysymykset itsellesi (voit tehdä myös yhden kysymyksen kerrallaan esim. yhden/päivä). Anna vastausten muodostua ponnistelematta ja pyri hyväksymään ne ihan sellaisinaan. Mikään mieleen nouseva ajatus ei ole väärä. Jos jokin kysymys ei toisaalta tunnu saavan sisälläsi vastakaikua, siirry seuraavaan ja jätä se mieleesi muhimaan. Vastaus muodostuu ajallaan.

  1. Millainen sinun elämäntilanteesi on?
  2. Mihin kaipaat muutosta?
  3. Mikä tekisi elämästäsi paremman?
  4. Mihin kaipaat tukea?
  5. Millaisia tunteita edellisten kysymysten muodostamat ajatuksesi sinussa herättävät?
  6. Mikä sinua pidättelee?
  7. Miten KUMU voisi auttaa sinua?

Nousiko mieleesi jotain sellaista, mihin tahdot tarttua tarkemmin kiinni? Ota yhteyttä😊


Haluatko tutkia tarkemmin valmentautumisen mahdollisuuksia sekä saada jalostamiskelpoisia oivalluksia ja ymmärrystä sisäisen kasvun aiheissa tietoisemman äitiyden taajuudella? Haluatko pysähtyä kohtaamaan sisäisillä ovilla koputtelevat KUMUsi, laajentaa oman elämäsi karttaa, tehdä viisaampia valintoja ja voida rohkeasti paremmin (vielä tässä elämässä)? Vaikka mikään ei tunnu olevan just' nyt edes huonosti. Kiinnostuessasi mutsimatkailusta sisäänpäin, LIITY monien muiden äitien tavoin kasvavan KUMU-yhteisömme postituslistalle ja nappaa samalla ILMAINEN loistolahjasi nopeasti stressittömämpään äitiarkeen (eOpas, PDF, arvo 49,90€). Tätä mahdollisuutta et halua missata, eikä tarvitsekaan!

Avaa ovi tietoisempaan itseen