Oletko jo lukenut tietoisemman elämän KUMU-koutsi Mika Martikaisen edellisen blogitekstin Rakkauden voima - matka tietäjästä tuntijaksi? Siinä hän pohtii yllättävänkin monien meistä kärsivän yhteyden puutteesta omiin tunteisiinsa ja siten eheästä yhteydestä itseen. Mitähän vaikutusta tähän mahtaa olla sillä, ettemme käsittele elämän mukanaan tuomia haavojamme ja traumojamme ajallaan, vaan annamme niiden paremman ymmärryksen puutteessa kasautua kehoomme odottamaan vain sitä sopivaa hetkeä purkautua esiin - tavalla tai toisella?

Traumoista puhuminen on monille meistä haastavaa, koska yhteisöissämme niistä puhumiseen suhtaudutaan edelleen kielteisesti sekä pelolla. Trauma mielletään jotenkin joksikin niin pahaksi, ettemme haluaisi sen liittyvän omaan elämäämme millään tavalla. Emme sen enempää itsemme kuin läheistemmekään osalta. Siksi välttelemme sen kohtaamista, vaikka se seisoisi edessämme kuin elefantti konsanaan olohuoneessamme.

Totuus kuitenkin on, että egoon perustuva neuroottinen identiteettimme perustuu aina enemmän ja vähemmän traumapohjaisiin ehdollistumiin ja uskomuksiin. Suurin osa meistä elääkin täysin tiedostamattaan päivän jokaisen hetken traumaidentiteetin unessa ja ehdollistumissa.

Elätkö tiedostamattasi ehdollistumien unessa?

Kun mikä tahansa yhteisömme koostuu traumapohjaisista identiteeteistä, tarvitseeko kovasti ihmetellä, miksi esimerkiksi monet työyhteisömme voivat niin huonosti? Kuka meistä haluaisi kuitenkaan myöntää olevansa egon tasolla enemmän ja vähemmän sairas sekä tiedostamaton? Ennen sisäistä heräämistä ja tilannetta (usein pakkoa), joka särkee egomme suojakuoren valitsemme kuitenkin vain haavojemme suojaksi rakennetun roolin vahvistamisen. Muuta emme osaa.

KUMUssa pureudutaan ja ratkotaan just' niitä asioita ja kysymyksiä, jotka yleensä edelläkin mainitusta syystä ymmärtäen tai huomaamattakin ohitetaan ja kuitenkin niihin jatkuvasti kompastutaan. Mikään ongelma omalla kohdallanikaan kun ei ole ratkennut tähän mennessä hoitamalla naapurin vastaavaa.

Itsensä kehittämistä vai traumaidentiteetin vahvistamista

Vielä tunnistamattomasta, haavoittuneesta ja traumapohjaisesta identiteetistämme käsin iso osa itsemme kehittämistä on todellisuudessa ja tiedostamattamme lähinnä valmiiksi haavoittuneen identiteettimme suojamuurien vahvistamista - niistä eheytymisen ja vapautumisen sijaan siis.

Samanaikaisesti myös ihmettelemme, miksi emme saa sitä mitä haluamme tai jos saammekin jotain, sen tuoma täyttymys on meille kuin veltto tervehdys vailla täyttymystä. Saamme kuitenkin aina sen, mitä olemme. Trauman vaaniessa identiteettimme tukipilarina luomme itsellemme ennen sen tiedostamista toistuvasti tilanteita, joissa traumamme triggeröityy yhä uudelleen. Kipumme ei kuitenkaan halua meille pahaa - se haluaa vain tulla nähdyksi ja tiedostetuksi.

Kipumme ei halua pahaa. Se haluaa vain tulla nähdyksi ja tiedostetuksi.

Saamme siis sen, mitä todellisuudessa olemme. Jos olemme sisäisesti haavoittuneita sekä jatkuvalla pakomatkalla, saamme elämältä uudestaan ja uudestaan lahjaksi itse aiheutettuja tilanteita nähdä traumamme ja aloittaa näin matkamme eheyteen tai jatkaa edelleen tiedostamattomuutemme kierteessä. Valinta on lopulta omamme. Käytämmekö siis mahdollisuutemme vai emme?

KUMUn henkilökohtaisessa One-2-One -valmennuksessa elämää kompastuttavia suojakuoria on mahdollista tunnistaa, hyväksyä ja kuoria kuin sipulia konsanaan. Tutkitaan yhdessä, miten se mieli oikein käyttelee kehoa. Tiedostaminen on siitä oiva juttu, että se mahdollistaa aina myös muutoksen.

Onnellinen elämä alkaa trauman kohtaamisesta - ei pakenemisesta

Tästä syystä haluan blogissani korostaa ja ehkä jatkossa pitää vielä enemmän esillä sen, että ennen kuin visualisoi päänsä kipeäksi ja yrittää olla manifestoimassa jotain "unelmaelämää" tai kumppania haavoittuneen identiteettinsä seuraavaksi pakopaikaksi - meidän on ensin maltettava tutustua itseemme. Meidän pitää uskaltaa astua ensin tietoisuuteen ja alkaa sen valossa tunnistamaan haavoittuneen egomme kaavoja, jotka rajoittavat elämäämme ja tekevät useiden meidän päivittäisestä elämästä jopa neuroottisen sisäisen helvetin.

Elämän taika on siinä, että lopettaessamme itsemme pakenemisen tiedostamattomuuteen, kohdatessamme haavoittuneen sisäisen lapsemme ja aloittaessamme hyväksyvän matkan sisäiseen eheytymiseen, elämä alkaa kuin itsestään muodostua myös ulkoisesti paremmaksi. Ja usein vielä paljon paremmaksi kuin se on ollut milloinkaan traumapohjaisen identiteettimme suurimmissakaan visioissa. Melko paradoksaalista, eikö? On sanottu, että saamme sen, mistä luovumme. Kun luovumme egossa luodun minäkuvan harhasta, tulemme tietoiseksi siitä, keitä todella tietoisina olentoina olemme - sielutasolla. 

Kuinka kohdata trauma läsnäolossa?

Trauman ydinsyy löytyy usein tunnetasolta, joka sitten ylläpitää negatiivista ja reaktiivista ajatuskehää. Tiedostamaton paha olo tunnekehossa synnyttää tiedostamattomia ajatuskehiä mentaalikehossa eli suomeksi mielessä. Siksi laskeutuminen mielen tasolta omaan kehoon kussakin vallitsevassa hetkessä, oman hengityksen tarkkailu sekä kehon tuntemusten tuomitsematon tarkastelu ja hyväksyminen avaavat oven tietoisen läsnäolon tilaan, joka auttaa meitä traumojemme kohtaamisessa.

Aina tunnistaessamme mielen temmanneen huomiomme jälleen mukaansa, tiedostamme sen vain tuomitsematta ja palautamme sitten huomiomme rakastavasti takaisin omaan kehoon. Emme luovuta tunne-energiaa enää ajatuksille, jotka ovat vain seurausta aikaisemmin tiedostamattomista, kokemattomista ja tukahtuneista tunteista. Se on opettelua.

Ajatukset muuttuvat neutraalimmiksi ja rauhoittuvat.

Kun trauma menettää tunne-energian polttoaineen ja patoutuneet tunteet saavat virrata estelemättä kehon kautta vapaiksi, myös ajatukset muuttuvat neutraalimmiksi ja rauhoittuvat. Kun ennen pelottavilta ja todellisen tuntuisilta ajatuksilta katoaa tunnekehon negatiivinen tunnelataus, ne neutraloituvat, eikä meidän tarvitse enää pelätä niitä. Ennen suurilta ja kauhistuttavilta näyttäneet ajatusten myrskypilvet muuttuvat tietoisuutemme kankaalla kauniiksi kesäpäivän pilvenhattaroiksi. Ja voimme nähdä tietoisesti niiden aikaisemman harhan.

Trauma menettää näin vähitellen otteensa. Tietoisuuden valo meissä lisääntyy kerta kerralta traumojamme kohdatessamme. Mitä enemmän kehitämme läsnäolon tilaa myös "hyvinä" päivinä, sitä tietoisempina ja rauhallisempina tarkkailijoina voimme pysyä myös trauman energian ajoittain triggeröityessä.

Mitä trauma lopulta oikein on?

Mitä trauma sitten syvimmiltään on? Trauma on lopulta vain syvää ja vielä tiedostamatonta kipua. Tiedostamaton kipu puolestaan johtaa meidät triggeröityessään tiedostamattomaan käyttäytymiseen, joka ilmenee egoillamme eri tavoin kokiessaan olevansa uhattuna: Toisten ego jäätyy ja käpertyy, toisten välttelee ja pakenee, toisilla se uhrautuu ja hyökkää.

Trauma on syvää tiedostamatonta kipua.

Egon tasolta katsottuna elämämme on aina jatkuvaa selviytymistä ja taistelua ulkopuolisia uhkakuvia vastaan tai kilpailua peilikuviemme kanssa. Tietoisuuden valossa asia kääntyy vähitellen ylösalaisin. Tiedostamme, että elämämme suurin "taistelu" on kohdata omat sisäiset demonimme, varjomme eli tiedostamattomuutemme ja traumamme, jotka projisoimme tiedostamattomuuden tilassa muihin kanssamatkaajiin, jotka sitten egomme näkee itsestämme erillisinä uhkakuvina.

Tiedostamattomuudesta käsin toimintamme, ajattelumme ja päättelymme on täysin ennalta-arvattavaa ja reaktiivista. Trauman triggeriksi riittää se, että joku asia nykyisyydessä muistuttaa tiedostamattomasta menneestä alitajuisesta kivustamme, mikä sitten triggeröi kivun pintaan ja ottaa meidät hyvin helposti "hallintaansa". 

Kärsimyksellä on voima myös vapauttaa

Trauman kipu on varastoitunut meihin haastavissa elämänkokemuksissa ja alkanut sitten käsittelemättömänä hallitsemaan tiedostamattomasti identiteettiämme ja siten koko elämäämme. Jo tänne syntyessämme olemme saaneet perheissämme "lahjaksi" aikaisempien sukupolvien tiedostamatonta kipua. Osa elämäämme tulevasta tiedostamattomuudesta eli traumoista on siis ylisukupolvisia, ja ne siirtyvät perheissä sekä sukulinjoissa.

Kaikki minkä aikaisemmat sukupolvet ovat jättäneet tiedostamatta ja käsittelemättä, lankeaa aina seuraavan sukupolven käsiteltäväksi. Tiedostamattomuus siirtyy kuitenkin vain niin pitkään, kunnes joku rohkea ottaa omasta eheydestään tietoisen vastuun ja lopettaa ylisukupolvisen tiedostamattomuuden siirtämisen edelleen eteenpäin. Eli ottaa vastuun sisäisestä työstään. Ja omasta todellisesta hyvinvoinnistaan.

Mikä voima voi puhkaista rei'än vahvaan suojakuoreemme?

Trauman aiheuttama kärsimys voi olla myös suurin siunauksemme, sillä usein se on ainut voima, joka kykenee puhkaisemaan sisältä käsin rei'än egomme vahvaan suojakuoreen. Tuosta haavasta tietoisuuden eheyttävä ja vapauttava valo pääsee virtaamaan vähitellen sisäämme tehden meidät lopulta sisäisesti vapaiksi.

Olet ansainnut sisäisen eheyden huolimatta siitä, mitä olet joutunut kokemaan. Juuri tässä hetkessä kaikki on aina hyvin. Tässä hetkessä voit tulla tietoiseksi itsestäsi, laskeutua mielestä kehoosi ja antaa negatiivisten tunteiden virrata estelemättä vapaaksi kahlitsemasta elämääsi. Se voi viedä päivän, viikon, vuoden tai 10 vuotta - mutta jokaisen puhdistumiskerran jälkeen olet vapaampi ja tietoisempi elämään omaa elämääsi. Sen sijaan, että tukahtunut kipu elää ja määrää sitä puolestasi.